Rakkaudesta
luontoon, matkustamiseen ja valokuvaukseen.
Passion for nature, traveling and photography.
Olen 35-vuotias turkulainen valokuvaaja, jonka intohimona on luonnossa liikkuminen ja matkustaminen. Luonteeltani olen lämminsydäminen, rento, huumorintajuinen, empaattinen ja tunnollinen.
Kuvaan pääasiassa nisäkkäitä ja lintuja Turun alueella, mutta myös hieman hyönteisiä ja kasveja sekä retkeilyhenkisiä maisemakuvia etenkin reissussa eri puolilla Suomea ja ulkomailla. Lisäksi otan muotokuvia, kuten raskaus-, perhe- ja lapsikuvia.
Valokuvaus on minulle luova tapa toteuttaa itseäni ja ikään kuin taidetta, koska dokumentaarisen kuvauksen sijaan luon aina kuvanmuokkauksella kuvaan lisää tunnelmaa, joka herättää katsojassa mielenkiintoa ja tunteita. Luontokuvissani on tyypillisesti melko tiukkaan rajattu potretti eläimestä ja niistä välittyy ihmisen ja eläimen luottamus toisiinsa sekä hetken ainutlaatuisuus. Tärkeää sykähdyttävässä luontokuvassa on mielestäni pilke eläimen katseessa, pehmeä tausta sekä kaunis valo ja värit, jotka luovat kuvaan tunnelman.
Ota rohkeasti yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta, mikäli tarvitset valokuvaajaa Turun alueella tai kiinnostuit jostakin luontokuvastani. Haaveenani on vielä jonakin päivänä päästä kuvittamaan luonto- tai lastenkirjaa sekä saada valokuviani yhä enemmän hyötykäyttöön eri tuotteisiin tai medioihin.
In english:
I'm 35 year's old photographer from Turku, Finland. My passion is outdooring and traveling. I'm warm-hearted, easygoing, empathic, diligent and I have good sense of humor.
I photograph mainly mammals and birds in Turku area, but also a bit insects, flora and landscapes especially when traveling in Finland and abroad. In addition I shoot portraits, for example pregnancy-, family- and child photos.
Photography is a creative way to express myself and art for me, because instead of documentary photography I always add more atmosphere into my photos with editing to evoke feelings and interest in the viewer. There's typically a tight and intensive portrait of an animal in my nature photos. I think a good nature photo has a magical glimpse in animal's eyes, blurry background, beautiful light, colors and THE feeling.
Contact me if you need a photographer in Turku area or if you are interested in my nature photos. My dream is some day to illustrate a nature or children's book and get my photos more into different products and medias.